torstai 11. heinäkuuta 2013

Lomapäivä isolla L:llä

Olemme palautuneet Lahden kamaralle ja vaikka olen vielä lomalla, tuntuu kuin olisin jo tässä vaiheessa päivää joutunut jyrän alle -  ja vielä riittää sarkaa aurattavaksi.

Nukuin paluumatkalla pohjoisesta kokonaiset kaksi tuntia 9 tunnin junamatkalla. Tämä johtui siitä, että a) en koskaan nuku junassa, b) Pakkaus tunki kaiken lyijymäisen raskaan veeärräläisen peiton minun riesakseni ja c) Pakkaus tunki lyijymäisen raskaan veeärräläisen peiton lisäksi lyijymäisen raskaan perseensä/päänsä/säärensä riesakseni.

Kun tulin kotiin, mieheni esitteli ylpeänä saavutustaan: jääkaappiin jättämäni kuohuviinipullo oli siellä edelleen, täysin koskemattomana. Olin täysin valmis retkahtamaan. Olinhan ollut kunnolla jo monta (= 4) päivää. No siitähän se idea sitten lähti! Korkkasin itselleni brunssikuoharin, heittäydyin sohvalle ja aloin imuttaa kuohuvaa kaveria ruikkarin ja Lidlin cheddarin kanssa nassuun samalla kun muu perhe riemuitsi toistensa jälleennäkemisestä.

Kun olin kipannut pullosta reilut puolet, soi puhelimeni. Yksi saatanan aivokuollut idioottihan se siellä pakisi. Ja kutsui työpaikkahaastatteluun. Jo toista kertaa. TYÖPAIKKAHAASTATTELUUN. Siis kesken aamukännittelyn. Oli kuulemma kovin kiire, sopisiko jo tänään?

Mielessäni myllersi, että "TÄÄÄÄHHHH, EIEIEIEIEIEIEIEIEI! EI SOVI, EI TIETENKÄÄN, MIE OON KÄNNISSÄ KELLO KYMMENEN AAMULLA!!!! JA MIE OON MUUTEN LOMALLAKI!"

Todellisuudessa yskäisin tietysti niin hienostuneesti kuin Lidlin hampaisiin liimautunut cheddar ja suussa poreileva Cremant d'Alsace sallivat, lykkäsin ehdotettua puoltapäivää vedoten mieheni olemattomiin töihin ja tyttäreni olemattomaan hoidon järjestämisen tarpeeseen (aina käteviä tekosyitä muutenkin) ja suljin luurin. Ryntäsin alakertaan ukon ja Pakkauksen luo.

"MITÄ MIE TEEN?!", vauhkosin silmät päässä muljahdellen.

Miehelläni oli vinkkivitoset hallussa.
"Hei sulla on kolme tuntia aikaa! Mee lenkille! Se kuluttaa alkoholia ja pää selviää."

Niinpä niin, kolme tuntia.

Rykäisin lenkkivaatteet niskaan ja lähdin tyrä ja reidet ryskyen kohti läheistä pusikkoa niin että hirvet ja karhut karkasivat taatusti Kolille saakka. Alkumatka taittui oudon sulavasti. Puut sulautuivat metsämaisemaan, koirankuljettajat kiersin ilmankevyesti kuin ballerina (tai sitten ne väistivät minua) ja ajan kulumista oli mahdotonta arvioida (esmes siksi, että kello ja luuri jäivät kotiin enkä osaa lukea auringon asemaa, ei muusta syystä tietenkään).

Kun olin jolkottanut reilut puoli tuntia, alkoi keveys kadota, hengitys raskaantua ja askel painaa. Olin hiestä märkä ja koska haisin mielestäni edelleen viinalta, suuntasin loogisena ihmisenä lähimpään kauppaan Mynthonia ostamaan. Kotona mätin koko paketin pastilleja suuhun, suihkutin itseni huolella, asustin, meikkasin, kampasin ja o la laaa mikä leidi!

Nyt olen palautunut työpaikkahaastattelusta (meni mielestäni aika hyvin, mutta mistäs tämmöinen känniääliö mitään tietäisi). Olen puhunut organisaatiouudistuksista, strategiavalinnoista ja alani kriittisyydestä liiketoiminnalle kuin ruuneperi. Vahvasti Mynthonilta lemuten, tietysti.

Juuri kun luulin, että elämäni raskain lomapäivä on kääntymässä kohti iltaa, otti ystäväni minuun yhteyttä. Hän ilmoitti olevansa vuoden jälkeen jälleen maisemissa (hurraa!) ja että oli passittanut ukkonsa ja kaksi lastansa jonnekin Savoon (Kolille? Vai onko se Karjalaa?).

Arvatkaa mitä tästä seuraa? Kahden tunnin yöunilla, traagisista aamukänneistä ja työpaikka-asiallisuusyrityksistä juuri toipuneena joudun Lahden öihin (ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi ko. tapahtuma on vähän kuin Taiteiden yö ilman taiteita. Bändi nimeltä Yö on sen sijaan on aina paikalla. )

Ei herranjumala. Näin raskaan lomapäivän jälkeen on varmaan ratkiriemukasta painaa maanantaina töihin..

ps. Jos en palaa asiaan, olen kuollut stressiin.

10 kommenttia:

  1. Hoho, lenkki on kyllä eksoottisin selviämiskeino, mitä olen kuullut! Onneksi et saanut sydäriä tai aivohalvausta, tuolla iällä käyt hillumaan kännissä pitkin metsiä. :D Itse olisin ehkä yrittänyt pannullista kahvia (ja niitä mynttoneita, tietenkin).

    Mutta onnea haastattelun lopputulemaan ja antoisaa iltaa. Harmi, että yhdet hyvät nousiaiset meni hukkaan, mutta hyvinhän tässä vielä ehtii. :)

    VastaaPoista
  2. Hahhah! :D Pystyn kuvitteleen sut juoksemassa pienessä hiprakassa pitkin lenkkipolkuja. Ja onpa täälläkin vedetty tyttömäiset päiväkännit loman aikana, kun tilaisuus iskee ja saa hengähtää perheen parista :)
    Toivottavasti haastattelu ja loppuilta meni hyvin!

    T: Noora, joka aivan liian harvoin ehtii näitä ihania tapahtumia lukemaan ;)

    VastaaPoista
  3. Murphy iski jälleen..:D

    VastaaPoista
  4. Moon mamma, sinä sivistymätön! Lenkkihän on klassikko! Noora ja anonyymi: murphy iski ja ny on ällö olo. Heräsin vieraalta sohvalta ja nyt on persposki kipiä. What happened? Murphy, tietenkin.

    VastaaPoista
  5. Ja hei - tänä vuonna ei tainnut olla sitä bändiä, nimeltä Yö ;) Sä kirjotat hauskasti. Ei voi kuin nauraa lukiessaan. Kiitos siis pidennetystä elämästä tai jotain...

    VastaaPoista
  6. Laura: EIKÖ TODELLA? Olen äimistynyt - koska en päässyt konserttiin asti. Kiitos kiitoksista ja hauskaa jos naurattaa. Jos ei elämä pitenekään, niin ei siitä haittaakaan voi olla.:-)

    VastaaPoista
  7. Hahha! Upeeta päästä taas pitkästä aikaa lukemaan tekstejäsi! Itsekkin lomaillessa tullut harvemmin ehdittyä lukemaan... Luin kerran blogistasi jostain lehdestä ja olihan se tietty ihan pakko kurkata mistä siinä puhuttiin koska totuushan vaan on se että kaikki aina jaksaa kyllä hehkuttaa ja mainostaa lapsiarkea jok ikisessä blogissa (eli noin 10023 liikaa) mutta kukaan ei todellakaan mainitse sanallakaan että se ei ookkaan ruusuilla tanssimista aina! (tai sitten minä oon vaan erittäin vaikeassa tilanteessa kun ei tanssita ruusuilla koko aikaa, jos koskaan...)
    Kiitos myös hauskasta tavasta kirjoittaa just siitä mitä lapsiarki on, kaunistelematta ja vääntelemättä! Life in life! ;)

    -A-

    VastaaPoista
  8. Voi luojan kiitos meitä on muitakin! Ja kiitos kauniista palautteesta. Muista kommentaattoreista päätellen meitä on onneksi enemmän kuin me kaksi, joista perhe-elämä ei ole aina yhtä auvoa. Joten olkaamme rauhoitetut.:D Mutta siis mitämitä?! Onko joku lehti kehdannut mainostaa upeita hengentuotoksiani!? Olispas kiva törmätä ko. Esittelyyn, hehe.

    VastaaPoista
  9. Huipaisaa matikka taitoa, meitä siis on muitakin! Wihuu! Juu, täytyy kyllä myötää että en enää ollenkaan muista mistä lehdestä sen luin koska siitä on jo aikaa... Ja tässä pääkopassa ei pysy enää mikään...
    Luetutin myös nykyiselle avomiehelleni blogiasi, hänkin siis yhtä "hyvällä" huumorilla varustettuna... Hänellä ei siis lapsia ollenkaan ja nyt puoli vuotta meidän (minä ja kaksi poikaa) kanssa olleena hän on tullut kokeneeksi monia "Ahaa, voi vittu!" elämyksiä! Joten oli mukava osoittaa että on muitakin joilla elämä ei ole tanssia päivästä toiseen....

    -A-

    VastaaPoista
  10. Voi miesparkaa. Siis tarkoitan että joutuu hengentuotoksiani lukemaan. Lasten kanssa olohan on pelkkää auvoa!

    VastaaPoista